Opetussuunnitelmat ja tavoitteet

Viime vuosisadan loppupuolella käytiin kovaa kamppailua naisten oikeuksista elämän eri aloilla. Tähän liittyi myös keskustelu tyttöjen ja poikien kasvattamisesta yhdessä. Yhteiskasvatusaatteen edelläkävijämaa oli Yhdysvallat, missä ajatusta toteutettiin käytännössä yleisissä kansakouluissa ja eri asteisissa oppikouluissa. Suomessa 1850- luvulla heränneen Amerikka-harrastuksen myötä alettiin Suomessakin keskustella yhteiskasvatusaatteen toteuttamisesta. Yhteiskouluaate tuli meille Ruotsista, vuonna 1876 Tukholmaan oli perustettu yhteiskoulu.

Suomessa tyttöjen koulukasvatus oli vuoteen 1844 saakka yksityisen opetuksen varassa. Vasta vuoden 1843 koulujärjestyksessä edellytettiin kaksiluokkaisten rouvasväenkoulujen perustamista säätyperheiden tyttäriä varten. Suomessa aloitti ensimmäinen yksityinen suomenkielinen tyttökoulu toimintansa Helsingissä vuonna 1869.

Muun yhteiskunnallisen kehityksen myötä naiskasvatusihanne muuttui. Liberalismin tapaan haluttiin naisten vapauttamista holhouksen alaisuudesta ja kohottamista henkiseen, yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen itsenäisyyteen.

Kotia palvelevan yleissivistyksen sijaan huomattiin naisenkin tarvitsevan perusteellista koulutusta ja hänen oli myös päästävä halutessaan jatkamaan koulutustaan yliopistossa.

Edistysmielisimmät ajattelivat, että kodin ulkopuolisen työnteonkin olisi oltava naiselle mahdollista. Siksi tytöille olisi saatava vastaavaa koulutusta kuin poikakoulut tarjosivat: ratkaisuksi nähtiin yhteiskasvatus.

Kirjailija Minna CANTH ja hänen ystäväpiirinsä tekivät aloitteen uuden koulun perustamiseksi. Helsinkiin ryhdyttiin puuhaamaan suomenkielistä lyseota, joka olisi yhteinen pojille ja tytöille. Ruotsinkieliset käynnistivät jo syksyllä 1883 Suomen ensimmäisen yhteiskoulun "Läroverket för gossar och flickor" B.F.Godenhjelmin johdolla ja Lucina Hagmanin johtamana perustettiin Helsingin yliopistoon johtavaksi kouluksi yhteiskoulu, joka aloitti toimintansa syksyllä 1886. Naisasialiike oli voimissaan 1880-luvulla, perustettiin mm. Suomen naisyhdistys vuonna 1884; sen haaraosastoksi perustettiin Kuopion naisyhdistys vuonna 1886.

Kuopion Suomalaisessa seurassa sanottiin syntysanat Kuopion Suomalaisen Yhteiskoulun perustamiseksi. Kuopiossa toimi myös Kansallisseura suomenmielisille, jotka elivät ns. alemmissa piireissä. Tämäkin seura toimi Kuopion Suomalaisen Yhteiskoulun hyväksi.

Savo-lehdessä esitettiin suomalaisen yhteiskoulun perustamista reaalikoulun tilalle. Ehdotusta vastustettiin heti yhteiskasvatukseen penseästi suhtautuvien taholta. Arvovaltaisin oli piispa Gustaf Johansson. Hänen mukaansa Jumala oli luonut miehen ja naisen erillisiksi olennoiksi, siksi heille oli annettava erillinen kasvatus. Kukaan naista kunnioittava ja naisen parasta tarkoittava ei voi olla yhteiskasvatuksen kannalla.Tälläinen ajatustapa kuului Johanssonin mielestä kehitysoppiin ja viihtyi sellaisen maailmankatsomuksen piirissä, josta luomisen käsite oli poistettu.

Lokakuun 22. päivänä 1891 kokoontui joukko asiaa harrastavia kaupunkilaisia Seurahuoneelle keskustelemaan yhteiskoulun perustamisesta. Kokouksessa valittiin valmistava toimikunta, johon kuuluivat rouvat Minna Canth, Tilta Killinen, A.Wallenius ja johtaja K. Brofeldt, arkkitehti L.Ikonen, tirehtööri J.Kantele, insinööri Karlsson,toimittaja A.B.Mäkelä ja johtaja Zidbäck. Toimikunta oli vireä ja jo vuoteen 1891 mennessä Kuopion Suomalaisen yhteiskoulun suunnittelussa oli päästy tuloksiin. Vastoinkäymisistä huolimatta luvatkin saatiin. Koulu oli aloittanut toimintansa syyskuun 2. päivänä 1892 ilman lupia.

Kansakouluihin perustettiin tyttöjen ja poikien koulut erikseen. Tosin Kuopion kantakaupungin ulkopuolella yhteisluokat olivat tavallisia. Tälläisiä olivat mm. Harjulan koulu sekä Puijon ja Niuvan koulut. Vuoteen 1879 saakka säilyi järjestelmä, jossa oli erikseen tyttöjen ja poikien ylä- ja alakoulut. Muuten tyttöjen ja poikien pääsy samaan luokkaan oli pitkän kamppailun tulos. Vuodesta 1889 lähtien koulutoimen ylihallitus hyväksyi poikkeustapauksissa sekakoulut.

Kun Kuopion Yhteiskoulu perustettiin vuonna 1892 ehdottivat jotkut kaupunkilaisista, että yksi kansakouluista muutettaisiin "yhteiskouluksi". Kaupunginvaltuusto pyysi asiasta lausuntoa kansakoulujen johtokunnalta. Se esittikin, ettei juuri valmistelussa olevilla ohjesäännöillä tulisi asiaa ainakaan estää. Valittiin jopa johtokunta valmistelemaan ehdotusta, sen jäsenenä oli mm. Minna Canth, joka hankki lausunnon jopa yhteisopetukselle myönteiseltä piiritarkastaja A.G. Hovilaiselta. Erimielisyyksien vuoksi kansakoulujen johtokunta ei pystynyt asiaa kuitenkaan ratkaisemaan ja alisti sen kansakoulutarkastajan päätettäväksi, joka piti asian ennallaan. Vuonna 1895 Kuopion kansakoulutarkastajaksi tullut O.A.F.Lönnbohm vastusti yhteisopetusta.

Oppilasmäärien kasvu pakotti muuttamaan käytäntöä alakoulujen osalta. Syksyllä 1902 alakoulut alkoivat toimia sekaluokkina ohjesäännön mukaisesti. Kantakaupungista syrjässä olevassa Lahdentaan koulussa alkoi toimia myös sekaluokkia. Vaikka samanaikaisesti keskikaupungilla tytöt ja pojat alkoivat käydä samoja kouluja eivät kaikki hyväksyneet yhteisopetusta.

Tarkastaja Lönnbohm lähti opintomatkalle Ruotsiin ja Norjaan yhtenä tehtävänään tarkkailla yhteisopetusta. Palattuaan hän esittikin ettei yhteisopetus ollut pedagogisesti edullista, koska tytöt menettivät siinä naisellisuuttaan ja pojat miehistä luontoaan. Yhteiskoulun rehtori taas esitti, ettei tälläistä vaaraa ollut, hänestä yhteiskouluaate lähti kodin pohjalta ja että nahjuksia saattoi tulla niin poika- kuin tyttökoulun oppilaista. Erillään kasvatusta kannattavat voittivat, ja keskikaupungin kouluissa jatkui vanha käytäntö. Vasta 1950-luvun puolivälin jälkeen alettiin siirtyä sekaluokkiin. Tätä ennen pelättiin miesten ja naisten roolien sekoittuvan.

Kuvat: Kuopion kulttuurihistoriallinen museo, kouluviraston ja koulujen albumit