Kansainvälisyys


Kansainvälistä yhteistyötä teemme useiden eri maiden koulujen kanssa. Kansainvälisiä yhteistyökumppaneita meillä on Italiassa Clesissä ja Sisiliassa Acirealessa, Ranskassa St Maurissa ja Saksassa Rathenowssa. Yhteistyö on sisältänyt erilaisia projekteja sekä vilkasta opiskelijavaihtoa puolin ja toisin. Kansainvälisen yhteistyön puitteissa voit matkustaa lyseolaisten kanssa yhteistyökouluihin ja ottaa vastaavasti kotiisi kansainvälisiä vieraita. Lyseossa voit suorittaa myös kaksi kansainvälisyyskurssia. Tämän toiminnan lisäksi teemme opintoretkiä muun muassa Gotlantiin ja Pietariin.

KV3 Kulttuurista toiseen

1,0 KURSSI

Kulttuuritietouden ja kansainvälisyyden kurssi Soveltava Edellytykset: 0, vapaa osallistuminen lyseolaiselle
Arviointi: Suoritusmerkintä ja sanallinen arvio
Kurssi suoritetaan henkilökohtaisen opetussuunnitelman mukaan, johon voi kuulua kurssilaisille pidettyjä oppitunteja ja osallistumista tilaisuuksiin ja opintovierailuihin hajautetusti lukio-opiskelun aikana.
Lisäksi opiskeluun liittyy kirjallisia tehtäviä. Kurssilaiset osallistuvat koulumme kansainvälisiin opintokokonaisuuksiin, jolloin ulkomaille suuntautuvasta opintomatkasta tai ulkomaisen opiskelijavieraan majoittamisesta koituu kulloinkin ilmoitettavia kustannuksia.

Kurssilla perehdytään toisen kulttuurin kohtaamiseen laaja-alaisesti. Tavoitteena on
- kasvaa avoimuuteen ja ymmärtävään asenteeseen muita ihmisiä kohtaan lähellä ja kaukana
- tutkia kansainvälisten projektien aiheita ja tuottaa materiaalia niistä
- orientoida maailmankansalaisuuskurssiin, joka on vapaaehtoinen jatkokurssi tälle kurssille
- valmentaa ammattikorkeakoulu- ja korkeakouluopintoihin usein kuuluviin kansainvälisyys- ja kulttuuritietousopintoihin opiskelijoiden kiinnostuksen mukaan.

Kurssin työskentelyä voidaan integroida eri oppiaineisiin, esimerkiksi äidinkieleen, vieraisiin kieliin, reaaliaineisiin.



KV4 Matkalla maailmankansalaisuuteen

1,0 kurssi

Soveltava, koulukohtainen integroiva kurssi: esimerkiksi kielet, maantiede, historia, uskonto.
Itsenäisesti suoritettava kurssi, johon kuuluu mahdollisesti joitakin kokoontumisia ohjaajan johdolla ja opintovierailuja tai tilaisuuksia.

Edellytykset: Kulttuurista toiseen -kurssille osallistuminen (poikkeustapauksissa suoraan tälle kurssille).
Arviointi: Sanallinen arvio.

Kurssi on Suomen YK-liiton Maailmankansalaisen kypsyyskoe- ohjelman sovellus. Opiskelija valitsee itse ohjaajalta tukea saaden rauhaan, kehitykseen, suvaitsevaisuuteen, tasa-arvoon tai oikeudenmukaisuuteen liittyvän aiheen, johon hän tutustuu yksin tai parin kanssa. Opiskeluprosessiin kuuluu tiedotusvälineiden seurantaa, oppimispäiväkirja, eri tiedonhankintatapojen käyttöä sekä lopputyö. Tärkeää on henkilökohtaisen kontaktin luominen aiheen piirissä esim. haastattelun tai sähköpostin avulla. Lopputyön voi tehdä tutkielmaksi, DVD:ksi, CD:ksi, multimediaohjelmaksi, näytelmäksi, näyttelyksi jne. Kurssin luonteeseen kuuluuu työn aihetta ja tuloksia muille suullisesti esittelevä toiminta. Työskentelyssä ovat mahdolliset muut kurssin suorittajat ja ohjaava opettaja.

Kurssi voi myös liittyä koulun kansainväliseen opiskelijavaihto-ohjelmaan.
Kurssi voidaan integroida koulussa opiskeltaviin kieliin siten, että käytetään vieraskielistä lähdemateriaalia tai kohdehenkilöä tai tuotetaan vieraskielisiä kirjoitelmia tms.

Mikäli opiskelija haluaa työskennellä pääosin englanniksi, hänelle voidaan myöntää oikeus ENA4 -kurssin itsenäiseen suorittamiseen vain kurssin loppukokeeseen (sisältää kielioppitestauksen) osallistumalla. Vaihto-opiskelijaksi pitemmäksi aikaa lähtevälle voidaan räätälöidä tämän kurssin henkilökohtainen opintosuunnitelma.