Luokattomasti toimiva lukio



Luokattomuus on toimintamalli, jolla pyritään luomaan opiskelijan tarpeisiin joustavasti mukautuva opetus. Luokattomuus voi saada eri lukioissa omia toteuttamismuotoja. Keskeistä on, ettei opiskelijan etenemistä opinnoissa ole sidottu vuosiluokkiin. Koulu voi tarjota erilaisia opiskelumahdollisuuksia sekä nopeasti eteneville opiskelijoille että sellaisille, jotka haluavat hitaampaa etenemistä. Lukion oppimäärä suoritetaan pääsääntöisesti 2 - 4 vuodessa.
Luokattomassa lukiossa opiskelija voi siis säädellä opinto-ohjelmansa sisältöä ja aikaa. Opiskeluaika riippuu opiskelijan tavoitteista, valmiuksista ja suoritetuista valinnoista. Lukiolaisella on mahdollisuus edetä yksilöllisen opinto-ohjelman mukaan. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa ei kuitenkaan pystytä järjestämään jokaisen opiskelijan tarpeita vastaavaa kurssitarjontaa.
Opiskelija tekee jatkuvasti valintoja muun muassa tulevaisuudensuunnitelmien muuttuessa. Samalla kun opiskelijan omat vaikutusmahdollisuudet opiskelun kulkuun lisääntyvät, opiskelijan oma vastuu opiskelusta ja etenemisestä kasvaa.
Luokattomassa lukiossa opiskelija sijoittuu sekä kooltaan että koostumukseltaan erilaisiin ryhmiin. Samassa opetusryhmässä voi olla eri vuositasojen opiskelijoita ja opettajat saattavat vaihtua kursseittain. Ainoita pysyviä ryhmiä ovat ryhmänohjausryhmät; jokaisella ohjausryhmällä on oma ryhmänohjaajansa, joka pitää viikoittain ryhmänohjaustuokion ja tiedottaa ajankohtaisista asioista. Ryhmänohjaaja on myös koulun ja kodin välinen yhteyshenkilö, johon opiskelija ja vanhemmat voivat ottaa yhteyttä.
Koska luokattomassa lukiossa ei ole vuosiluokkajakoa, opiskelija ei voi saada ehtoja tai jäädä luokalle. Jos opiskelijan kurssisuoritus hylätään, hän voi osallistua uusintakuulusteluun tai käydä kyseisen kurssin uudelleen. Opiskelijalla on mahdollisuus käydä uudelleen myös hyväksytty kurssi.
Opiskelijan tulee seurata omaa kurssikertymäänsä koko lukion ajan; opiskelija on itse vastuussa kurssikertymästään ja sen seuraamisesta! Ylioppilastodistuksen saaminen edellyttää hyväksytyn ylioppilastutkinnon lisäksi edelleen lukion päättötodistuksen saamista ja siis kaikkien siihen tarvittavien kurssien suorittamista.