| Opiskelu Lyseossa | www.ylioppilastutkinto.fi/ |
|
Ylioppilastutkinto järjestetään kahdesti vuodessa yhtä aikaa koko maassa: syksyllä syyskuussa (kuuntelukokeet ja kirjalliset kokeet) ja keväällä helmikuussa (äidinkielen tekstitaidon koe ja kuuntelukokeet) ja maaliskuun puolivälin jälkeen (kirjalliset kokeet). Ylioppilastutkintolautakunta määrää eri aineiden koepäivät. (Koepäivät löydät opinto-oppaasta.) Ylioppilastutkinnon kokeet perustuvat aina valtakunnan tuntijaon pakollisiin ja syventäviin kursseihin. Pakollisten kurssien oppimäärät harvoin riittävät hyvän tuloksen saavuttamiseen, mikäli opiskelijalla ei ole muuta kautta hankittua osaamista aineessa. Opiskelijan tulisi huolehtia siitä, ettei hän mene ylioppilastutkintoon liian aikaisin ja riittämättömin valmiuksin. |
|
Kokelas voi hajauttaa ylioppilastutkinnon eri tutkintokerroille; koko tutkinto on suoritettava enintään kolmen perättäisen tutkintokerran aikana.
|
Opiskelija ilmoittautuu tutkintoon täyttämällä ilmoittautumislomakkeen ja jättämällä sen koulun kansliaan. Ilmoittautuminen tutkintoon on sitova. Erityisesti IB-lukion opiskelijoiden tulee ilmoittautuessaan olla tarkkoina siinä, ilmoittautuvatko he suorittamaan koko tutkintoa vai yksittäistä ainetta. Päätös on sitova. |
|
Jos ylioppilaskokelaalla on lukihäiriö ja kokelas tai hänen huoltajansa haluaa, että se otetaan ylioppilastutkinnossa huomioon, hänen tulee hankkia lukihäiriötä koskeva selvitys. Se toimitetaan lautakunnalle ilmoittautumisen yhteydessä. Lukihäiriön vaikeusaste luokitellaan asteikolla 0 - 5 (0=ei häiriötä, 5=erittäin vaikea häiriö). |
|
Ylioppilaskokeiden arvosanat ovat seuraavat:
Ylioppilastutkintolautakunta määrittelee arvosanojen pisterajat kullakin tutkintokerralla erikseen. |
|
Opiskelija saa ylioppilastutkintotodistuksen sitten, kun hän on suorittanut koko lukion oppimäärän ja on oikeutettu saamaan lukion päättötodistuksen. |
|
Rehtori vastaa kaikista ylioppilaskirjoituksiin liittyvistä asioista. Rehtori ja opinto-ohjaaja antavat yleisinformaatiota tutkinnosta. Varsinaisia infotilaisuuksia järjestetään aina ennen kirjoituksia; ne ovat pakollisia kaikille ko. kirjoituksiin osallistuville. Jokainen aineenopettaja antaa yksittäisiin aineisiin liittyvää informaatiota muun muassa kokeen rakenteesta, pisteityksistä ja vaatimustasosta; opettajat antavat myös ohjausta aineiden vastaustyylejä koskevissa asioissa. |
Käymällä nettiosoitteessa www.ylioppilastutkinto.fi/ saat uusinta tietoa ylioppilaskirjoituksista samoin kuin tulevista uudistuksistakin! Selvitä asioita! Kysele!
| Sivun alkuun |