Päävalikko:
Olympiaviikko
To 21.8.2008
1.- ja 2.-luokkalaisten kisapäivä alkoi tutulla ja tyylikkäällä kiinalaisella aamuvoimistelulla. Hymy oli herkässä ja paikat vetreinä, kun voimistelu oli saatu päätökseen.
Kisapäivän lajeina olivat limbo, juoksu autonrenkaan kanssa, "kuulantyöntö" ja rantapallonheitto. Olin mukana seuraamassa kisasuorituksia. Ensin suunnistin kuulantyöntöpaikalle ja kyselin oppilailta erinäisiä kysymyksiä.
2.-luokkalaisen Aapon mielestä kuulantyöntö on vähän vaikeaa. "Onneksi kuula ei ollut kuitenkaan hirvittävän painava", Aapo toteaa. Kello kilisi ja kaikki juoksivat seuraavaan pisteeseen.
Seuraava laji oli juoksu. Tarkoituksena oli pyörittää autonrengasta ja juosta sen perässä. Osalla oppilaista oli "hieman" ongelmia radalla pysymisessä, mutta kaikki kannustivat toisiaan!
Kun kaikki olivat käyneet jokaisella pisteellä kerran, saivat kaikki valita vielä yhden paikan, jossa käväisisivät viimeisen kerran. 1.-luokkalainen Katri valitsi limbon ja perusteli valintaansa sillä, että limbo on helppoa. Katri ei ole kuulemma katsonut olympialaisia.
Kysyin eräältä pojalta, joka tuli kuulantyöntöpaikalta, miksi hän oli mennyt uudestaan juuri kuulaa työntämään, ja hän kertoi, että kuulantyöntö on kivaa ja "kuula" lentääkin hyvin. Kysyin, oliko hän katsonut olympialaisia, ja poika vastasi myöntävästi ja kertoi, että paras laji olympialaisissa on korkeushyppy.
Iloisista ilmeistä päätellen ja muiden haastattelujen perusteella kaikilla oli hauskaa ja monet alakoulunoppilaista olivat katsoneet olympialaisia.
Veera Hakkarainen 9B




Neulamäen olympiaviikko ©™
Minä jouduin kantamaan olympiasoihtua.
Me syötiin puikoilla maanantaina ja perjantaina.
Meillä oli leikkimieliset ryhmäolympiakisat.
Me voitettiin melkein jokainen laji.
Siellä oli kuntopallon heitto, viestijuoksu, pallonheitto saaviin,
keilojen haku, renkaan vieritys ja pituushyppy.
Olli
Olympiaviikko
Olympiasoihtu lähtee kiertämään koulua. Hetken päästä se on kiertänyt koulun ja salkoon nousee Suomen lippu sekä olympialippu.
Liput liehuvat oppilaiden käsissä ja kaikki lausuvat olympiavalan.
Olympiahymni kuullaan sateisessa säässä.
Maanantaina syödään kiinalaista ruokaa puikoilla.Olympialaisissa kilpailtiin ryhmissä erilaisissa tehtävissä.
Esimerkiksi pituushyppyä painot käsissä, keilojen hakua ringissä sekä sukkulaviestiä.
Laura Malmivuori
Olympiaviikko
Meillä oli aamujumppa, se oli aika hauska. Seuraavaksi menimme kentälle ja siellä meidät jaettiin ryhmiin. Olin Kristiinan, Vilin, Jessen ja Marin ryhmässä. Olimme aluksi keilojen kanssa pituushyppyä. Se oli kivaa. Seuraavaksi rupesimme renkaan pyörittämiseen ja sekin oli kivaa. Sitten menimme toiseen lajiin ja se oli solmun teko. Se oli aika helppoa, koska olimme viimeisiä ja tiesimme, miten se tehdään. Seuraavaksi menimme taas uuteen lajiin ja se oli viestiä. Se oli kivaa, koska opettaja laittoi kartiot puoleen väliin ja muilla ryhmillä sinne edemmäs. Sitten aloitimme pallon kanssa juoksun, ja minä annoin sitten seuraavalle ja se oli kivaa. Seuraavaksi rupesimme pallonheittoon. Minä heitin kuusi metriä ja se oli minulle ihan sama, mitenkä pitkälle minä heitän, kunhan minulla on kivaa ja hyvä mieli. Sitten oli keilan haku. Se oli kivaa, mutta meidät hylättiin, koska me päästimme kahdesti irti. Viimeiseksi oli juoksukisa. Se oli hauska, koska siinä piti tehdä niin, että kun kaikki kilpailijat juoksevat, niin se joka tulee viimeisenä maaliin tippuu pois pelistä ja niin pitkään juostaan sitä kierrosta, että se viimeinen tippuu. Sitten, kun kisat oli loppu, menimme syömään kalakeittoa. Se oli erittäin hyvää ja kuumaa keittoa ja sitten pääsimme kotiin.
Pinja 6b
Olympialaiset
Avajaiset olivat todella hienot! Olympialippu nostettiin salkoon, lausuttiin olympiavala ja kuunneltiin olympiahymni. Sitten meillä oli hyvää kiinalaista ruokaa: Nam. Keskiviikkona olivat kisat. Meillä kutosilla oli lajeina mm. pituushyppyä keilat kädessä tasajalkaa. Viimeisen oppilaan juoksu, missä 5-6 hlö:n ryhmät juoksivat ryhmittäin kilpaa. Minä tipuin ensimmäisenä, mutta se ei haitannut, koska kilpailut olivat leikkimieliset ja iloista fiilistäni ei saanut pois millään. ;) Saimme myös olympiavihkot, johon liimattiin monisteita, jotka olivat tietysti olympiahenkiset matikan, äikän, mantsan ja hissan monisteet. Olympiaviikosta jäi mukava fiilis, ja yhteishenki oli hyvä!
Lotta 6b