Vuosina 1897-1898 Kuopion koululaitoksessa otettiin monia edistysaskeleita. Lasten Ystäväin Yhdistys perustettiin kansakouluntarkastaja Lönnbohmin aloitteesta koululaitoksen 25-vuotisjuhlien yhteydessä 1898. Yhdistyksen konkreettisin toimintamuoto oli oppilasruokailun tukeminen.

Ns. pahantapaiset pojat erotettiin 1896-97 ensi kertaa omaksi ryhmäkseen, jolloin heidät lähetettiin erityisvaroin maaseudulle. Erityisopetus toimi Ludvig Isotalon kodissa Kotkankalliolla kevääseen 1904 asti, jolloin se lakkautettiin. Mielenkiintoisin kouluille tehdyistä hankinnoista vuonna 1897 oli ensimmäinen ompelukone kansakoulun käyttöön!

Tyttökoulun käyneiden jatko-opintojen järjestäminen oli jo pitkään ollut hankalaa ja herättänyt toiveen omista lukioluokista. Vuosiadan vaihteessa koetettiin Kuopiossa saada tytöille samanlainen sivistystaso kuin pojillekin. Kaikki vanhemmat eivät kannattaneet yhteiskasvatuksen ajatusta. Heidän toimestaan syntyi Kuopion Suomalainen jatkoluokkain Kannatusyhdistys ja sen toimintaan tulivat mukaan myös Tyttökoulun opettajat.

Huhtikuussa 1897 oli kutsuttu koolle kokous, jossa puheenjohtajana toimi O.J.Kantele ja sihteerinä tyttökoulun johtajatar Elisabeth Ingman. Paikalla oli 16 henkeä. Puheenjohtaja Kantele totesi, että tytöille tarjottavaa opetusta tulisi laajentaa. Keskustelussa tuotiin esille kaksi mahdollisuutta: "että jatkoluokilla opetettaisiin kaikenlaisia aineita, jotka antavat yleissivistystä" ja "että niistä valmistettaisiin oppilaita yliopistoon". Päätökseksi tuli pyrkimys yliopistoon johtavien jatkoluokkien aikaansaamiseksi.

Senaatti antoi luvan jatkoluokkien perustamiseen ja niiden työ alkoi 1.9.1897. Kouluun ilmoittautui 18 oppilasta. Koulutyötä varten huoneen, huonekalut, valon ja lämmön tarjosi Suomalainen Tyttökoulu siten, että jatkoluokkalaiset saivat opiskella vapaana olevassa luokkahuoneessa. Opetustyöstä vastasivat pääasiassa Tyttökoulun opettajat. Suuri osa antoi opetusta ilman palkkaa, niin tärkeäksi tyttöjen jatkoluokat katsottiin. Ulkopuolisista opettajista mainittakoon esim. kansakouluntarkastaja Lönnbohm (luonnontieteet, kasvioppi) ja J.M.Salenius (äidinkieli ja historia). Salenius oli maisterismies, mitä pidettiin edellytyksenä, jos koulu aikoi pyytää oppilailleen oikeutta jatkaa yliopistossa asti. Lokakuussa 1899 Salenius nimitettiin jatkoluokkien johtajaksi Elisabeth Ingmanin rinnalle.

Lokakuussa 1899 Salenius ja Ingman valtuutettiin pyytämään jatkoluokan oppilaille lupaa osallistua ylioppilastutkintoon "sukupuolestaan huolimatta".

Maaliskuussa 1900 lupa saatiin ja kirjoituksiin osallistuttiin seuraavissa aineissa:

Huhtikuussa 1900 saatiin tieto ensimmäisten ylioppilaskokelaiden tuloksista: 12 kokelaasta vain yksi reputti, ruotsin kielessä. Ainut reputtajakin sai tutkinnon läpi seuraavassa joulukuussa.

Erityisopetuksen edelläkävijämaa oli Saksa. Siellä alkoi jo vuonna 1803 ns. auttamisluokka, jossa annettiin lisäopetusta lukemisessa ja kirjoittamisessa. Ensimmäinen hitaasti kehittyvien erityiskoulu alkoi Dresdenissä vuonna 1867. Tukholmassa annettiin Pohjoismaista ensimmäisenä kansakoulun johtokunnille oikeus perustaa 'erityisluokkia'.

Viipurissa alkoi samantapainen opetus tilapäisenä kokeiluna vuonna 1891. Kuopiossa aloitti toimintansa heikkokykyisten luokka lokakuun 13. päivänä 1893. Se toimi alakouluasteisena opettajanaan Ida Hällfors, ja oppilaita siinä oli 22 poikaa ja 5 tyttöä. Toiminta jäi kuitenkin lyhyeksi, koska vuoden 1896-97 vuosikertomuksessa mainitaan, että "hitaasti kehittyviä ja tyhmiä lapsia" opetettiin iltakoulussa.